Feline infectious peritonitis (FIP)

Feline infectious peritonitis (FIP) eli kissojen tarttuva vatsakalvontulehdus on yksi pelätyimmistä ja huonoimmin tunnetuista kissojen taudeista. Ensimmäinen FIP-tapaus on diagnosoitu vuonna 1963 ja viitteitä FIPin kaltaisista tapauksista on vuodelta 1914 saakka.

Coronaviruksen aiheuttama sairaus

FIP:ä tavataan niin villikissoilla kuin kaikilla kotikissoillakin. Esiintyvyys on sama molemmilla sukupuolilla. Altistumiseen tunnettuja tekijöitä ovat mm. geneettinen alttius ja korkea kissalukumäärä kissalassa. FIP on polygeeninen ominaisuus; sisäsiitos ei itsessään ole riskitekijä, olkoonkin että perimällä on osoitettu olevan kiistämätön osuus FIP:in kehityksessä (50%:lla FIP-sairaista on geneettinen alttius kyseiselle taudille).Tartunta usein piilevä, mutta saattaa kehittyä eteneväksi, riuduttavaksi sairaudeksi, joka johtaa lähes 100% varmuudella kuolemaan.

Kliinistä sairautta edeltää noin 2vrk – 2-3 viikon mittainen itämisaika, joskus useita kuukausia kliiniset oireet: kuumeilu, painon menetys, ruokahaluttomuus, joillakin nesteen kertyminen vatsa- ja/tai rintaonteloon, neurologiset tai suolisto-oireet. Sairas kissa ei jaksa liikkua ja sillä on hengitysvaikeuksia. Tartunta ilmenee joko kosteana (nesteiden kerääntyminen onteloihin) tai kuivana (märkäpesäkkeitä eri elimissä).

Laboratoriolöydökset ovat epäspesifejä, mutta tavallista on seerumin globuliinien nousu kosteassa FIP:ssä ja 70% kuivassa FIP:ssä. Diagnoosin vahvistamiseen tarvitaan elävältä kissalta biopsianäyte tai lopetettu kissa lähetetään patologille avattavaksi.

Taudin diagnosointi on vaikeaa

FIP-testillä ei ole selvää tulkinta-arvoa kissan mahdollista FIP- tartuntaa selvitettäessä. Positiivinen tulos ilmoittaa, että kissa on jossain elämänsä vaiheessa ollut kontaktissa coronavirusten kanssa. Testi ei tarkoita, että kissa sairastaa FIP-infektiota. Positiivinen tiitteri ei ole osoitus FIP:stä eikä negatiivinen tiitteri voi myöskään kieltää ettei FIP olisi mahdollinen.

Tartunnassa kaikilla eritteillä ja ulosteilla on keskeinen osuus. Virus on ympäristössä suhteellisen kestävä. Optimaalisissa olosuhteissa ympäristö saattaa muodostaa tartuntavaaran useiden kuukausien ajan. Tartunnan ennaltaehkäisyssä on keskeisessä asemassa hyvä hygienia (hiekkalaatikkojen säännöllinen puhdistus ja desinfiointi) ja kissan stressitön ympäristö (pieni kissapopulaatio). Tulehdukseen ei ole parannuskeinoa.

Lähteet

SRK:n tarttuvien tautien vastustusohjelma Burmaposti 4/1999

Burmakissan Ystävät ry has written 12 articles