Lattarinta

Lattarinta eli flat chest syndrome (FCS) on rintakehän sisäänpainauma, joka aiheuttaa tilanpuutetta rintakehän alueella ja vaikuttaa näin ollen kissan hyvinvointiin. Lievemmissä tapauksissa tila korjaantuu ajan kanssa itsekseen ja kissa voi elää täysin normaalia elämää. Vakavammissa tapauksissa rintakehän tilanpuute voi vaikuttaa sydämen ja keuhkojen toimintaan heikentävästi, jolloin kissa ei yleensä selviä.

Lattarinta todetaan yleensä 2-10 vrk:n ikäisillä pennuilla. Mikäli pentu selviää yli neljän viikon ikäiseksi, sen selviämismahdollisuudet kasvavat huomattavasti. Lattarinta on todennäköisimmin resessiivisesti periytyvää. Tämä tarkoittaa sitä, että sairastunut pentu on perinyt virhegeenin molemmilta vanhemmiltaan. Kahta tunnettua virhegeenin kantajaa ei suositella yhdistettäväksi.

Kuvassa on havainnollistettu erilaisia rintakehän alueen epämuodostumia.

Myös ympäristötekijät voivat aiheuttaa lattarintaa (mm. emon lääkitys raskauden aikana). Tauriinin puutosta emon ruokavaliossa on esitetty yhdeksi lattarinnan kehittymisen aiheuttajaksi. Tästä ei kuitenkaan ole selvää tieteellistä näyttöä. Lattarintaa esiintyy mm. burmilla, bengaleilla, devon rexeillä ja ocicateilla.

Professori Hanne Lohen tutkimusryhmä tekee tutkimusta kissojen rintalastan kehityshäiriöistä ja niiden mahdollisesta periytymisestä ja geenitaustasta. Menehtyneet lattarintapennut toivotaan lähetettävän tutkimukseen. Lisätietoja tutkimuksesta http://www.kissangeenit.fi/tutkimuksesta/projektit/lattarintaprojekti.

Lähteet

Lattarintaan sairastunut pentu. Huomaa rintakehän sisäänpainauma.